Poikkesin aamulla tuoremehulla rannan jäätelöbaarissa, kun viereisen pöydän mies kysyi, olenko Suomesta. Oikea arvaus ei ollut mikään ihme, sillä kyllähän me suomalaiset erotutaan täällä katukuvassa.
Joskus tosin suomalaisen voi ulkomuodon perusteella sekoittaa brittiin. Kummankin kansallisuuden edustajat ovat täällä keskimäärin isoja ja rotevia ja yleensä vaaleita.
Kaikki täkäläiset ruotsalaiset ovat sen sijaan jostain syystä hoikkia ja urheilullisia.
Maanantai 15.11.
Sähköpotkulaudat ovat yleistyneet Espanjassakin, ja täällä ne rinnastetaan muihin sähköajoneuvoihin. Matkustajan kuljettamisesta sähköpotkulaudalla voi saada sadan euron sakon ja humaltuneena ajamisesta jopa tuhat euroa. Voimaan on tulossa myös kypäräpakko.
Maanlaajuista käyttäjien minimi-ikää ei ole, vaan eri kaupungeilla on omat sääntönsä. Esimerkiksi Madridissa sähköpotkulaudan käyttäjän pitää olla vähintään 15-vuotias, Barcelonassa vähintään 16-vuotias.
Tiistai 16.11.
Matti kävi ohjatulla kävelyretkellä Alhama de Granadan ruskan värjäämässä kanjonissa.
Málagassa näkee arkisten kulkijoiden lisäksi myös tyylikkäästi pukeutuneita naisia ja pukumiehiä, jotka ovat aika harvinaisia Fuengirolassa.
Keskiviikko 17.11.
Minna Canth -lukupiirissä puhuimme nyt Rosa Liksomin Väylästä. Kaikki osallistujat eivät olleet yhtä innostuneita Väylästä kuin minä. Aihetta pidettiin kyllä kiinnostavana, mutta myös paljon kritisoitavaa löydettiin.
Esimerkiksi päähenkilön kirjaviisautta ei pidetty uskottavana, vaikka se kyllä perusteltiin kirjassa hyvin. Joku pahastui ronskista kielestä ja joku huumaavien sienten syönnistä.
Taitavat nyt olla tämän lukupiirin käynnit minun osaltani tässä varsinkin kun seuraavaksi kirjaksi valittiin dekkari. Kuinkahan uskottavaa tarinaa siitä löydetään?
Torstai 18.11.
Koronatartuntojen määrä oli tänään Suomessa huipussaan: 1 259 rekisteröityä tartuntaa ja ilmaantuvuusluku 205 sataatuhatta asukasta kohden kahdessa viikossa.
Myös Espanjassa tartunnat ovat lisääntyneet ja ilmaantuvuusluku oli nyt 96 sataatuhatta asukasta kohden kahdessa viikossa. Andalusiassa tilanne on kuitenkin paljon parempi.
Saksan tartuntalukemat olivat myös ennätykselliset. Itävallassa aloitellaan yhteiskunnan sulkua ja helmikuuksi on suunnitteilla rokotuspakko.
Perjantai 19.11.
Aamulla tuuli niin, että kadulla eteneminen oli työlästä ja meri velloi vaahtopäisenä. Hiekka pöllysi, kinostui kaduille ja lensi hiuksiin ja silmiin. Ympäri jalkakäytäviä lenteli oksia.
Parin tunnin keskustelujen jälkeen menimme vielä katsomaan flamencoviikon lopettajaisesitystä Casa de la Culturaan. Iso kulttuuritalon sali oli ääriään myöten täynnä. Muusikot olivat taitavia ja kiinnostavia, mutta huippu oli tanssija Rosi de Alva. Luultavasti en ole nähnyt koskaan ketään yhtä hyvää tanssijaa.
Nyt vihdoin saatiin pieni sade, mutta vain niin vähäinen, ettei se lisää vesivarastoja.
Málagan yliopiston seurannan mukaan syksy alkaa täällä keskimäärin 20 päivää myöhemmin kuin 50 vuotta sitten.
Ilmastonmuutoksen takia syksyt, talvet ja keväät lyhenevät, kesät pitenevät. Kesä (verano) ja syksy (otoño) yhdistyvät uudeksi lämpimäksi ja kuivaksi välikaudeksi (veroño). Nykyiset hienot ruskat lyhenevät ja haalenevat ja mantelipuut aloittavat kukinnan helmikuun sijasta jo tammikuussa.
Sunnuntai 21.11.
Sadetta hieman tänäänkin.
El País -lehti kirjoitti viikonloppujen turistitsunamista, jonka kohteeksi esimerkiksi Espanjan kauneimpien kylien yhdistykseen kuuluvat pikkukylät nykyään joutuvat.
Kun espanjalaiset eivät ole voineet matkustaa pandemian takia ulkomaille, matkustetaan sentään edes viikonloppuna johonkin pikkukylään. Kylät saattavat olla silloin aivan täynnä vierailijoita eikä kaikille riitä parkkipaikkoja tai tilaa ravintoloissa.
Esimerkiksi Pampaneira, jossa mekin muutama vuosi sitten kävimme, on suosittu vierailukohde. Kylän pormesteri kertoi artikkelissa, etteivät jotkut kyläläiset uskalla poistua viikonloppuna kotoaan autolla, koska takaisin tullessa ei enää saa parkkipaikkaa.