Kaikenlaista voi haaveilla, mutta sitten sitä löytääkin itsensä Avenida de Los Bolichesin pieneltä poikkikadulta, josta ei kovin kauas näe - ja onkin kamalan tyytyväinen. Elämä kuhisee, kohisee, kolisee ja rämisee ympärillä ja olo on kotoisaa. Jossain joku aina puhuu, skootteri päristää ohi, lähikauppaan kuljetetaan täydennystä kolisevilla rullakoilla, vetolaukkuja raastetaan katukiveystä vasten, paikkoja korjataan ja siivotaan.
Lähellämme on iso valikoima kelpo kahviloita, ruokapaikkoja, valintamyymälöitä, hedelmäkauppoja ja kiinabasaareita. Monta kenkäkauppaakin.
Vastapäisen talon sinkkumiehen rutiinit ovat tulleet jo tutuiksi: aamulla sängynpeite parvekkeelle, kohta nautinnollinen sikarihetki ja sitten ulkoilu pienen valkoisen koiran kanssa. Talon parturiliikkeellä ja laukkukaupalla näyttää olevan hyvin asiakkaita.
Meidänkin rutiineitamme on jo pantu merkille, sillä ainakin lähibaarin tarjoilija muistaa tilauksemme ennen kuin ehdimme avata suutamme: un cafe americano ja un cafe con leche.
Los Bolichesin mittavasta suomalaispopulaatiosta huolimatta elämänmeno tuntuu hyvin espanjalaiselta. Espanjalaisen kaupunkielämän aikataulutkin eroavat suomalaisesta: kun suomalaiset kiiruhtavat aamukahdeksalta jo työpaikoilleen, täällä on siihen aikaan vielä kovin hiljaista.
Pienkerrostalomme väki on pääosin hiljaista ja rauhallista, ja toisia tervehditään iloisesti, kun kohdataan rapussa. Meidän lisäksemme kaksi muutakin suomalaisnimeä on ala-aulan postilaatikoissa.
Ystävällisyyttä ja toisen huomioon ottavaa käytöstä saa täällä osakseen päivittäin.
Kohta ensimmäinen kuukausi tämän talven osuudesta on kulunut ja ainakin tässä vaiheessa olo on hyvin tyytyväinen.
25.10.2016