Viimeksi kaivoin esiin yhden hurmaavimmista Espanja-kirjoistani: Vivi-Ann Sjögrenin Andalusian karkean suolan. Kirja kertoo retkistä, joita Sjögren ja hänen espanjalainen valokuvaajamiehensä Paco tekivät 1960-luvulta lähtien ympäri Espanjaa. Matkoja tehtiin vanhalla autonrämällä ainaisessa rahapulassa, mutta tyytyväisinä elämään.
Andalusian luonto, vuosien mittaan kertyneet ystävät ja tavallisten maalaisihmisten vieraanvaraisuus olivat tärkeämpiä kuin aineellinen yltäkylläisyys.
Sjögren on monilahjakkuus: näyttelijä, toimittaja ja kirjailija ja kirjoittajana sitä paitsi erinomainen. Kokemuksiaan Espanjasta hän muistelee huvittuneen lämpimästi, mutta joskus surullisena ja järkyttyneenäkin.
Francon aikaisessa sulkeutuneessa Espanjassa Pacon ja Vivi-Annin avioliittosuunnitelmia ei katsottu aluksi hyvällä. Torremolinokseen rantautuneita pohjoismaisia naisia pidettiin moraaliltaan arveluttavina, eikä Vivi-Anniakaan uskallettu esitellä suvulle näyttelijänä. Pienempi paha oli sanoa hänen olevan tv-kuuluttaja.
Tavallisten ihmisten elämä oli köyhää ja tiukkojen normien säätelemää. Joka paikassa sai varoa sanojaan eikä esimerkiksi kauppojen tavaravalikoimien niukkuudesta sopinut puhua ääneen.
Kirjan tarinat ovat värikkäitä ja kaikkia aisteja puhuttelevia. Nuorenparin yksinkertaiset asumukset tai matkoilla tavatut persoonallisuudet melkein näkee silmissään, ja maalaiskeittiöiden herkut voi lähes maistaa. Taustalta välittyy Andalusian monituhatvuotinen historia, ja elämän suolana ovat ystävät, ruoka ja viini.
(Teksti on julkaistu kolumnina Fuengirola.fi-lehdessä 15.9.2017)