Selasin ja selasin vaihtoehtoja ja mietin sijainteja. Näköalan pitäisi olla jotenkin avara niin että näkyy muutakin kuin vastapäisen talon seinä. Merinäköala ei ole välttämätön, mutta vuoret saisivat mielellään näkyä. Ihanteellista olisi, jos asunto sijaitsisi oikealla asuinkadulla, ei hotellikeskittymässä, ja parveke pitäisi olla.
Asumme mieluiten kaupungissa elämän keskellä, missä ovat kaupat ja kahvilat lähellä. En usko, että viihtyisimme pidemmän päälle millään niistä uusista asuntoalueista, joissa on kyllä uima-altaita ja vehreyttä, mutta joista ei noin vain piipahdetakaan kylille.
Vuokra-asuntojen välittäjiä on Aurinkorannikolla lukemattomia ja tarjonta on runsasta. Kaksi henkeä saa ihan mukavan asunnon 500 eurolla kuussa - ja halvemmallakin. Joka toisessa ilmoituksessa törmään kuitenkin lopputoteamukseen ”ei lemmikeille”, ja vaikkei sitä sanottaisikaan, kielto on oletuksena.
Ensiselauksella löysinkin erään välittäjän valikoimista kivannäköisen asunnon, joka sijaitsee keskustassa pienen kujan varrella. Muistin kujan entuudestaan, ja juuri sinne, aitoon espanjalaisympäristöön haluaisin mieluiten.
Laitoin välittäjälle kyselyn ja vastaus tuli kahdessa tunnissa. Mukana oli riemastuttava tieto, että kissa ei ole ongelma. Kaikki vaikutti hyvältä ja lisätietojen kyselyn jälkeen olimme valmiita vuokraamaan asunnon. Kunnes tuli ilmoitus, että kissaa ei sittenkään hyväksytä.
Kahdesta muusta toimistosta ilmoitettiin, ettei heillä ole tarjottavana asuntoja, joihin hyväksyttäisiin lemmikkejä. Kolmas toimisto ei ollut lukenut kunnolla viestiäni ja totesi, että he tiedustelevat omistajalta, hyväksyykö hän monta isoa koiraa. Neljäs ja viides toimisto eivät ole vielä vastanneet.
Lopulta kuitenkin tärppäsi! Luotettava ja arvostettu suomalainen toimisto tarjosi kohtuuhintaista yhden makuuhuoneen asuntoa rauhallisen pikkukadun varrelta. Ei mitään luksusta, mutta toimivannäköinen asunto kuitenkin.
Varausmaksu on nyt maksettu ja talvipesämme on turvattu jo näin hyvissä ajoin. Monen päivän sähköpostiruljanssin se vaati ja paljon odotuksia, turhautumista ja pettymyksiä, mutta lopulta myös iloa.
17.3.2016