Tällaisia ajatuksia tuli mieleen vierailullamme panamalaiselle kahvitilalle. Opas pyöritti huolestuneena päätään vuodenaikaan nähden liiallisen lämpöaallon takia. Yli 30 astetta on liikaa vuoriston kahvipensaille. Kahvinpavut eivät kasva isoiksi liian kuumassa. Suoraa auringonpaistetta kestävät vain lajikkeet, joista ei tule laatukahvia.
Pikkutiloilla sato korjataan käsin ja yhdellä poimintakerralla kerätään vain punaisiksi kypsyneet marjat. Jos raa´at marjat otetaan mukaan, kahvista ei tule yhtä laadukasta.
Päätteeksi meille tietenkin paahdettiin ja valmistettiin kahvit. Oppaamme ilme ei ollut tulkittavissa ainakaan ihastuneeksi, kun kerroin juovani kahvin yleensä maidon kanssa. Sehän on kuin hyvän viinin pilaamista, hän sanoi. En enää uskaltanut kertoa, että aloitan päiväni tavallisesti suodatinkahvilla, vaikka oikeaoppisen pressopannunkin olen kyllä hankkinut.
Täällä Keski-Amerikassa juon kyllä usein kahvin mustana. Kahvi on täällä niin pehmeän maukasta ja aromikasta. Kunhan vaan viljelijöille riittäisi sopivan viileitä ilmoja.
7.12.2017