Antonio tuntui olevan koko seurueen mielestä maailman hurmaavin lapsi ja kun hän vielä epävarmoin askelin tepasteli terassilla, kehuja sateli vuolaasti. Välillä Antonio siepattiin syliin hellittäväksi ja lapsen äiti kertoi tädeille yhtä samaa hauskaa sattumusta aina uusin sanankääntein.
Seurueesta lähti ääntä reippaasti ja naurunremahdukset kuuluivat varmasti lähiravintoloihin asti. Pöydässä istuvilla oli kyllä viinilasit edessään, mutta kyse tuntui enemmänkin olevan syntymähumalasta ja yhdessäolon riemusta kuin alkoholihuurujen nostattamasta tunnelmasta.
Maksoin laskuni - sen hurjan vitosen, minkä tapakset ja juoma yhteensä maksoivat - ja tallustelin vielä iltakahville lähibaariin.
Istuin kuppilan ainoaan vapaaseen tuoliin ja huomasin, että täälläkin oli tarjolla äänekästä sosiodraamaa, nyt vain suomenkielistä.
Kolmen hengen seurue setvi isoja tuoppeja siemaillen tapausta, jossa yhden mukanaolijoista todetiin tulleen harhaanjohdetuksi, ellei suorastaan huijatuksi kaupanteossa. Kyse oli isosta ostoksesta ja myyjä oli ilmoittanut tavaran vuosimallin väärin. Itse asianosainen ei ollut pitänyt asiaa minään, mutta hänelle osoitettiin, että kyseessä on erittäin vakava tapaus ja sitä on lähdettävä selvittämään heti sopivana arkipäivänä. Mukaan on otettava ystävä, joka osaa hyvin espanjaa, vaati seurueen nainen, ja tietysti myös huijatuksi tulleen kaveri, joka oli ollut mukana ostosta tekemässä. Toimeen tartuttaisiin siis viiden hengen voimin, mikä todettiin hyväksi joukkovoiman osoitukseksi.
Seurue ryhtyi sitten kehittämään yhteistä uhoa: me taitavasti oikeuksistamme kiinni pitävät suomalaiset vastaan kansainväliset suuryhtiöt. Itse kukin kertoi tarinoita, miten oli vaatinut peräänantamattomasti palvelua, käskenyt hakemaan johtajan paikalle, saanut isonkin liikkeen johdon polvilleen ja saanut hyvityksiä.
Jos espanjalaisilla on tapana kertoa sama asia moneen kertaan eri sanoin, niin sama tapa on selvästi myös suomalaisilla ainakin silloin, kun kyseessä on humala, katkeruus tai pelko huijatuksi tulemisesta - tai nämä kolme samalla kertaa.
Suomalaisseurue löi lisää löylyä juttuun ja paisutti yhteisen uhonsa siihen mittaan, että vilpillisen liikkeen kaatumista jo maalailtiin, kunhan huijaus paljastuisi.
En jäänyt seuraamaan tarinan loppuhuipennusta, mutta seurailenpa nyt tässä kyseisen liikkeen ohi kulkiessani, vieläkö liike on pystyssä vai onko oikeus voittanut ja huijari pantu polvilleen.
16.11.2015