Keväällä 2020 olimme arvelleet koronan väistyvän niin että voisimme matkustaa syksyllä. Tilanne ei kuitenkaan helpottunut, joten siirsimme asuntomme varausta kevääseen 2021 ja vielä kerran syksyksi 2021.
Kesällä kun tartuntalukemat pienenivät sekä Suomessa että Espanjassa, uskalsimme vihdoin varata lentoliput. Espanja kiri rokotuskattavuudessa jopa Suomen edelle, ja matkustaminen alkoi tuntua turvalliselta.
Torstai 14.10.
Lento Málagaan lähti illalla kello 20.50, mikä oli sikäli mukavaa, ettei tarvinnut kiirehtiä varhaiselle aamulennolle. Asunnon avaimet saimme taksilta, joka tuli meitä aamuyöllä vastaan ja kuljetti meidät asunnolle Los Bolichesiin.
Kone oli täynnä hilpeitä syyslomalaisia ja Aurinkorannikolle palaavia muuttolintuja, kaikki kahteen kertaan rokotettuja tai muuten terveiksi todistettuja. Jokaisella täytyi olla mukanaan valmiiksi täytetty maahantulokaavake ja maahan pääsyn takaava QR-koodi.
Edellisen päivän tappelimme työlään kaavakkeen kanssa. Ilman tätä kaavaketta ja sen QR-koodia Espanjaan pääsy olisi kai ollut mahdotonta.
Kun lomake oli vihdoin täytetty, tulostimme eurooppalaisen rokotustodistuksen ja maahantulokaavakkeen varmuuden vuoksi myös paperille. Lentokoneessa meille kerrottiin, että todistusten pitää olla luettavissa puhelimen näytöltä eikä paperilomakkeita hyväksytä. Tämä ei onneksi pitänyt paikkaansa, sillä lentokentällä en saanut puhelimeen enkä tablettiin verkkoyhteyttä ja paperilomake siis pelasti pinteestä.
Perjantai 15.10.
Olimme jo kesällä varanneet meille tutun asunnon, jossa olimme asuneet aiemmin kahteen otteeseen. Pari päivää ennen matkaamme asunnonvälittäjä kuitenkin viestitti, että omistaja oli vuokrannut asunnon suoraan jollekin toiselle. Pieni säikähdys kävi mielessä, mutta tarjolla oli sentään vastaavankokoinen ja samanhintainen asunto naapuritalosta. Loppujen lopuksi saimmekin hyväkuntoisemman asunnon.
Lyhyet yöunet nukuttuamme kiertelimme Los Bolichesissa tutkimassa, olivatko tutut kaupat ja ravintolat vielä olemassa. Moni yritys oli selvinnyt ulkonaliikkumiskieltoajan rajoituksista ja turistien puuttumisesta, ja uusiakin oli ilmestynyt. Suomalaisen kirjakauppa Hemingwayn lopettaminen koronasulun ja kaupankäynnin pysähtymisen takia oli meille suurin menetys.
Turisteja näkyi vielä vähän ja ilmapiiri tuntui varovaisen odottavalta. Monissa hotelleissa ikkunat olivat pimeinä - mikä on tosin tavallista muulloinkin kesäsesongin päätyttyä.
Muutamista turistien aiemmin suosimista kuppiloista kuului nyt espanjankielistä puheensorinaa ikään kuin espanjalaiset olisivat vallanneet kaupunkia takaisin itselleen.
Lauantai 16.10.
Fuengirolan Feria-alueen viikoittainen kirpputori näytti toimivan lähes entiseen malliin, ja myyntikojujen rivistö jatkui kauas alueen rajoille saakka. Kahvilapöytiin ei kuitenkaan riittänyt kuin muutamia asiakkaita.